keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Kevään ja puutarhan ensimmäinen lumikello!



Tämä kerrottu kaunotar avasi nuppunsa jo viime viikolla. Muistin kyllä hyvin, että olin syksyllä piilottanut jouluruusujen lomaan lumikellojen sipuleita, mutta sitä en muistanut, että ne olivat kerrottuja! Nämä saisivat nyt levitä isoiksi mättäiksi, kiitos :)

Lumikello oli myös koko puutarhan ensimmäinen, olen parina vuonna yrittänyt niitä jo istuttaa kahteenkin eri paikkaan, mutta ne ovat jääneet nousematta. Usein tilaan netistä ison lähetyksen sipuleita ja niiden istutus venyy ja venyy sitten pitkälle syksyyn. Lumikellojen sipulit ovat niin pieniä, että ne pitäisi ilmeisesti istuttaa heti niiden saavuttua kauppaan, etteivät ehdi kuivua. Mutta tänä vuonna onnistui vihdoin!

Muutama krookuskin on jo kukassa, niitä täytyy kuitenkin kuvata aurinkoisena päivänä. Kevät etenee, ihanaa.

2 kommenttia:

  1. Ihana lumikello. Minulta ne tuppaavat aina katoamaan..

    VastaaPoista
  2. Tämä on tosiaan viime syksynä vasta istutettu, toivottavasti ei katoaisi...Voisi kuvitella, että jotkin yksinkertaiset maatiaislajit varmaan leviäisivät helpommin, eivätkä katoaisi :)

    VastaaPoista