perjantai 7. huhtikuuta 2017

Ensimmäiset kevättyöt - kierrätystä

Keväällä minulle on muodostunut puutarhatöissä aivan tietyt rutiinit, jotka teen aina ensimmäisenä, ennen kuin kesän muut puutarhahommat voivat alkaa.

Aivan ensimmäisenä on tietenkin omenapuiden leikkaus ja muiden pensaiden karsinta. Nostan aina lasipulloon muutaman omppopuun oksan, nyt ne kukkivat sisällä.

Lasipullossa kukkivat omenankukat ovat minun magnolioitani!

Sitten alkaa perennapenkkien siivous, heti kun vain lumi vähänkin sulaa penkeistä. Jätän aina talventörröttäjät ja muut kasvijätteet perennapenkkeihin talven ajaksi, keväällä ne on sitten kiva uudella innolla siistiä. Kun kasvin varsia ei leikkaa syksyllä, se suojaa myös kasveja talvella paleltumasta, leikkauskohdista voi nimittäin valua vettä kasvin "sisään" ja juurille ja pahimmassa tapauksessa aiheuttaa jäätymisen.

Sitten alkaa valtava oksasilppuri-urakka, nimittäin silppuan kaiken perennapenkeistä tulevan kasvijätteen ja palautan silppuna takaisin penkkeihin. Näin hoituu samalla maanparannus. Silppuan myös kaikki omenapuista ja pensaista karsitut oksat katteeksi marjapensaille tai milloin mihinkin. Minulle on suorastaan muodostunut pakkomielteeksi tämä ajatus kierrätyksestä, siinä on jotakin todella kiehtovaa, että ei vie mitään kasviperäistä jätettä puutarhasta pois, vaan puutarha lannoittaa sen avulla ainakin osittain itsensä. Näin ei kerry myöskään valtavia määriä kompostoitavaa.







Nyt alkaa silppuamishommat olla valmiita ja seuraava kevättyö onkin kitkeminen. Mutta se tulee sitten vasta, kun maa on sulaa ja rikkikset alkavat nousta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti