sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Kasvitukien valmistusta pioneille

Uusimmassa Gardens Illustrated-lehdessä oli aivan ihania kuvia itse tehdyistä kasvituista. Rakastan tuollaisia itse väännettyjä häkkyröitä :) Artikkelin kuvissa oli käytetty pähkinäpuun oksia, pajua ja koivua rakenteisiin. Haluaisin tuollaisia omaan puutarhaani!

Haaveilen pähkinäpuista, joista voisin tehdä aitoja, portteja ja tukia. Pähkinäpuiden oksat ovat todella taipuisia, ja niistä pystyy tekemään kaikenlaisia tukia ja kaaria. Ostin viime vuonna jo kaksi Euroopanpähkinäpensasta ns. pähkinäpuutarhaa varten, mutta en sitten kehdannutkaan istuttaa niitä suunnittelemaani paikkaan naapurin aidan viereen. Nyt olen keksinyt niille uuden paikan, johon tulee hyvin pienimuotoinen nuttery metsäpuutarhamaisella aluskasvillisuudella!

Mutta nyt asiaan eli pionitukien valmistukseen pajunvitsoista.


Gardens Illustrated March 2017, kasvitukia pähkinäpuusta, pajusta ja koivusta


Gardens Illustrated March 2017, mikä ihana portti, alusta kurpitsalle ja säleikkö...

Tänä vuonna pitäisi siis uusia kasvituet pioneille. Pähkinäpuun vitsoja minulla tosiaan ei ole (vielä!) käytössäni. Pajua sen sijaan löytyy mökiltä yllinkyllin, joten sitä lähdin viime viikolla hakemaan. Nuo tasokkaammat häkkyrät saavat vielä odottaa...

Aiemmat pajusta tehdyt kaarevat tuet ovat olleet hieman liian matalia, pionin kukat ovat todella painavia, joten ne tarvitsevat paljon tukea. Yritän tehdä näistä uusista tuista isompia. Yritin leikata mahdollisimman pitkiä pajunvitsoja, jotka vielä tyvestäänkin olisivat taipuisia. Katsotaan onnistunko.


Tässä aiempi pajusta tehty kasvituki, jotakin tämän tyylistä lähden nytkin tekemään, mutta isompia


Täältä löytyy minun kasvitukikasvattamoni...

Pajunvitsat ovat tällä hetkellä auringossa kuivumassa, nimittäin jos ne tökkää nyt maahan, ne lähtevät vesomaan, ja sitten olen pulassa. Kun ne ovat hetken kuivahtaneet, niin sitten ne voi työntää maahan. Taivuttelin oksat narun avulla kaarelle, koska kuivumisen jälkeen ne eivät ole enää niin taipuisia. Viimeksi muutama oksa raksahti taivutuksessa poikki, mutta suurin osa säilyi ehjänä. Laitan sitten lopputuloksesta kuvia!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti